1. Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani,
puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäin
pyhyyttä Jumalan pelvossa.
2. Ottakaat meitä vastaan: emme kellenkään vääryyttä tehneet, emme ketään turmelleet,
emme keneltäkään mitään vaatineet.
3. Senkaltaista en sano minä teille kadotukseksi; sillä minä olen ennen sanonut,
että te olette meidän sydämessämme ynnä kuolla ja ynnä elää.
4. Minä puhun teille suurella rohkeudella, minä kerskaan paljon teistä, minä
olen lohdutuksella täytetty, minä olen ylönpalttisessa ilossa kaikessa meidän
vaivassamme.
5. Sillä kuin me Makedoniaan tulimme, ei meidän lihallamme ollut yhtään lepoa,
vaan kaikissa paikoissa olimme me vaivatut, ulkona sota, sisällä pelko.
6. Mutta Jumala, joka nöyriä lohduttaa, hän lohdutti meitä Tituksen tulemisella,
7. Vaan ei ainoastaan hänen tulemisellansa, mutta myös sillä lohdutuksella,
jonka hän teiltä saanut oli, ja ilmoitti meille teidän halunne, teidän itkunne
ja teidän kiivautenne minusta, niin että minä vielä enemmin ihastuin.
8. Sillä jos minä lähetyskirjallani saatinkin teitä murheesen, enpä minä sitä
kadu, ehkä minä olisin katunut; sillä minä näen sen lähetyskirjan teitä hetken
aikaa murheessa pitäneen.
9. Nyt minä iloitsen, en siitä, että te murheissa olitte, vaan että te olitte
murheissa parannukseksi; sillä te olitte murheelliset Jumalan mielen jälkeen,
ettei teillä meistä missään vahinkoa olis.
10. Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen
autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman.
11. Sillä katso, että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset, kuinka
suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut! Ja tosin edesvastauksen, närkästyksen,
pelvon, ikävöitsemisen, kiivauden ja koston. Te olette kaikissa teitänne puhtaiksi
osoittaneet tässä asiassa.
12. Sentähden vaikka minä teille kirjoitin, niin ei se ole kuitenkaan sen tähden
tapahtunut, joka rikkonut oli, eikä sen tähden, jolle vääryys tehtiin, mutta
sentähden, että teidän ahkeruutenne meidän kohtaamme Jumalan edessä julkiseksi
tulis.
13. Sentähden me olemme saaneet lohdutuksen, että tekin olette lohdutetut. Mutta
vielä enemmin iloitsimme me Tituksen ilosta; sillä hänen henkensä oli teiltä
kaikilta virvoitettu.
14. Ja mitä minä hänen edessänsä teistä kerskannut olen, en minä sitä häpee;
vaan niinkuin kaikki ovat todet, mitkä minä teille puhunut olen, niin on myös
meidän kerskauksemme Tituksen edessä todeksi tullut.
15. Ja hänellä on sangen suuri sydämellinen halu teidän puoleenne, kuin hän
kaikkein teidän kuuliaisuutenne muistaa, kuinka te pelvolla ja vavistuksella
häntä otitte vastaan.
16. Minä siis iloitsen, että minä kaikissa asioissa teihin taidan luottaa.