Koska tiedossani ei edelleenkään ole enempää pelejä, en edes yritä esittää mitään syvällistä teoriaa. Olen vain koonnut neljä peliäni, jotka kaikki ovat muunnelmia tavallisesta jatkosta 3. -dxe4 4. Rc3 Rf6 5. f3 exf3 6. Rxf3. Analyyseihini olen yrittänyt valita vain terävimmät jatkot - toivottavasti gambiittien ystävät löytävät niistä uusia ideoita. Olen pelannut DDG:tä sadoissa pikapeleissä, mutta myös pitkissä peleissä se on osoittautunut yllättävän hyväksi.
Siirron 3. c4 ansiosta valkea saa rakennettua patterin Lc2-Dd3, jolla voi hyökätä h7:ään, jos musta erehtyy linnoittumaan lyhyesti. Jos musta pelaa c5, valkea voi yleensä edetä d5:een. Nimenomaan c4 tekee DDG:stä omaperäisen; muuten ideat ovat hyvin samankaltaisia esimerkiksi Blackmar-Diemerin gambiitin (1. d4 d5 2. e4) kanssa. Kun musta on lyönyt dxe4, valkea pelaa f3, jonka tarkoituksena on avata f-linja, jotta lyhyen linnoituksen jälkeen valkean torni on valmiina hyökkäykseen. Jos musta pelaa lähetin b4:ään, valkea saa lähes poikkeuksetta lähettiparin, minkä jälkeen Lg5 kiinnittää ratkaisevasti ratsun f6:ssa. Lyhyesti DDG:n viehätys perustuu samaan kuin muidenkin gambiittien: teräviin mattihyökkäyksiin ja olemattomiin loppupeleihin.
Tämä on harvinainen DDG, koska valkea vaihtaa daamit saadakseen
paremman keskipelin - onneksi loppu tulee kuitenkin pian. Tämä on
ensimmäinen seloturnauksessa pelaamani DDG, ja se julkaistiin ilman
kommentteja Suomen Shakissa kesällä 1991.
Jyrki Heikkinen - Pasi Korhonen,
Vantaa 1991.
DDG:n päämuunnelmana pidän Lb4:n jälkeen pelattua a3:a. Tämä peli
on samasta turnauksesta kuin edellinen.
Jyrki Heikkinen - Matti Pulli,
Vantaa 1991.
Tässä pelissä musta voittaa myös d-sotilaan ja linnoittuu
daamisivustalle.
Jyrki Heikkinen - Tero Kokkila,
Espoo 1991.
Tämä artikkeli on supistettu suomennos Blackmar-Diemer Gambit World -lehden numerossa 5/95 julkaistavasta artikkelistani In Diemer Zones and the Temple of Duhm.